www.keskusta.fi www.minnanissila.net
ETUSIVU | AJATUKSIANI | YHTEYSTIEDOT | HENKILÖTIEDOT | KALENTERI | LINKIT | KUVAGALLERIA
Vastuu itsestä vastentahtoista ?

SAK on huolissaan yrittäjien määrän lisääntymisestä. Pelko on ymmärrettävä, sillä väheneehän silloin ison koneiston ylläpitämiseen tarvittavat maksajat, jäsenet. Yrittäjyyden vastustaminen on sinällään lyhytnäköistä, sillä koskaan ei tiedä vaikka tämä ”vastentahtoisesti” yrittäjäksi lähtenyt kasvattaisikin yritystään jossakin vaiheessa.

SAK:n lakimies Lehto on lehtien palstoilla todennut, että työnantajat ulkoistavat työntekijänsä. Usein puhuttaessa yrittämisestä, kuvitellaan, että yrityksen perustamisen ja pyörittämisen pääasia on työllistää. Samaa asiaa voi verrata erilaisiin kodin töihin, ei kai kukaan teetä putkiremonttia tai suursiivousta, sen vuoksi, että on kiva työllistää. Yritys perustetaan ensisijaisesti oman elannon turvaamiseksi eli luodaan itselle työpaikka.

Moni yrittäjä saattaa kokea vuosien varrella vastentahtoisuutta aivan samoin kuin työntekijätkin.

  Välillä tunne, ettei jaksa kantaa sitä kaikkea vastuuta mikä työllistävällä yrityksellä on. Mistä riittää rahat palkkojen maksuun ja muihin kuluihin? Pystyykö nostamaan palkkaa itselleen? Jotta yrittäjät jaksaisivat pyörittää yrityksiään, niin eikö sitä taakkaa muka saa keventää, esim. ulkoistamalla työntekijöitä?

Työntekijän ryhtyessä yrittäjäksi, työt eivät vähene tai katoa minnekään, yritysten määrä lisääntyy, verotulot säilyvät ennallaan ja mikä tärkeintä, vastuu omasta itsestä vahvistuu. Jos vaihtoehtona on työttömyys vai yrittäminen, ja valinta on työttömyys, niin silloin on yhteiskunnan syytä katsoa peiliin. Eikö ole ensisijaisen tärkeää, että ihmiset ottavat itse itsestään vastuun eikä heittäydytä vapaalle muiden kustannuksella. Kaikista ihmisistä ei ole yrittäjiksi, mutta työntekijöitäkin tarvitaan yhtälailla.

Se, että tekeekö joku töitä palkkatyönä vai yrittäjänä, ei luulisi olevan yhteiskunnalle merkitystä. Merkitystä on sillä tekeekö töitä vai ei.

Jokainen järjestö varmasti taistelisi kynsin ja hampain jäsenistään, mutta joskus on syytä pohtia onko maailma ajanut ohi. Ihmiset ovat valistuneita ja oppineita hakemaan itse tiedon ja rauhaa rakastavia keskustelemaan ja sopimaan itse.

Ryhtymällä yrittäjäksi olet tietyllä tavalla vapaa, sinä itse määräät työsi, vapaa-aikasi ja palkkasi. Olet silloin oman itsesi herra. Kaikella on myös kääntöpuolensa. Vapauden joutuu aina lunastamaan.

Minna Nissilä, yrittäjä, Tammela

AJATUSTENI ARKISTO